12 tuntia myöhemmin...

Pukumies on historiaa.

Ystävät tulivat poikkeemaan ennen tämänpäivän treffejä. Puhuimme taas pukumiehestä ja siitä kuinka se ei niin ole oikea ihminen mulle. Toki oon sen kokoajan tiennyt. Erilaiset tulevaisuuden toiveet ja "Herra vihaan draamaa" vs. "Miss dramaqueen", ei ne vaan sovi yhteen. Tytöt oli sitä mieltä, että meen ihan kylmän viileesti peliin, mutta kun tulee aika lähtee kämpille, oonkin sitä
mieltä että mun on parempi mennä kotiin, coolisti siis... Itse tiesin etten pysty niin tekemään.

Pukumies tuli hakemaan mua bemarillaan ennen peliä. Olin meikannut ja puunannut itseni viimisen päälle kauniiksi, ehkä jopa liian kauniiksi vain lätkämatsiin. Joka tapauksessa istuin autoon, ja yritin olla erittäin cool. Se on kummallista multa ja siksi Pukumies kysyikin et oonko jotenkin kireä. Hah!
Peli meni hyvin ja saatiin hurrata oikee urakalla kun meijän kotijoukkue vei murskavoiton 4-0!! Siitäs saitte Turkkulaiset!! Käytiin hakee ruokaa ja suunnattiin Pukumiehen salaiseen kotiin....
Korkattiin viini. Hän sytytti kaikki kynttilät. Tunnelmallista ja romanttista. Ja sitten...

Minä avasin suuni. Luulin sieltä tulevan pieniä odotuksia, pieniä vihjailuja tulevaa yötä varten. Romanttiset viinit ja kynttilät olivat varmaan liikaa, koska Pukumies kuuli puheessani vain draamaa. "Mä en jaksa draamaa". Mennään savukkeelle. Ihan hiljaista. Seistään kadulla, lunta sataa, kaunista.
Avaan taas suuni. "Tiedätkö mitä mä en jaksa, sitä että mä en uskalla sanoo mitään kun pelkään mikä on se hetki ku sä otat siitä nokkiis". Pukumies on hetken hiljaa ja kysyy " Olisko sitten parempi ettei enää nähdä, ei tuu tätä ongelmaa?"

Ja taas minä ja suuri suuni "Joo se on parempi niin"... Käännyin, huikkasin heipat ja lähdin kävelemään lumisateeseen.

Miten tosiystävyyttä voi kuvailla?
Se on sitä kun on itse liian syvällä tilanteessa, liian syvällä tunteissa, ettei enää näe
faktoja. Ei välttämättä näe että on itse onneton. Kun toivoo ja toivoo, eikä uskalla päästää
irti vaikka on uppoamassa. Siinä kohtaa tosi ystävä näkee koko kuvan. Hän ottaa kädestä kiinni
ja pakottaa. Pakottaa pelastautumaan.

Tätä pukumiestarinaa on puitu tyttöjen kanssa paljon. Ilman sitä painostusta minkä niiltä tänään sain,
en olisi kääntynyt ja lähtenyt katsomatta taakseni. Kotimatkalla soitin tytöille. Mua itketti ja harmitti. Mutta kuitenkin tiesin, että nyt Jossu oli tehnyt fiksuimman päätöksen aikoihin. Mitä tytöt teki? Ne pohti että oliko painostaneet mua liikaa. Olinko nyt tehnyt niinkun he halusivat?
Ei rakkaat ystävät, ei...  Te palastitte mut. Tipuin taas, mutta tiedän, että te olette ne jotka auttaa mua taas kerran nousemaan, uskomaan ja luottamaan löytämiseen... <3

Herra Pukumies, ihanat ja kamalat 3 kk...

Lokakuu 2014, olen baarissa kaverin tupareiden jakoilla. Hypin tanssilattialla hyvin nuoren pojan kanssa, käännyn katsomaan tanssilattian reunalle, ja siinä, siinä se seisoi, Herra Pukumies! Ruskeat silmät, tumma tukka ja parta, pituutta tarpeeksi ja kaikenlisäksi se katsoi minua. Paniikki, nyt täytyy hukata tämä nuorukainen. Lähen johdattamaan nuorta poikaa pois, sanon äänettömästi ohi kävellessäni pukumiehelle "mä otan sut" ja katosin ihmisjoukkoon. Kun olin varma että nuori poika oli kadonnut palasin pelipaikalle. Siinä Herra Pukumies seisoi. Menin luokse sanomatta sanaakaan. Hiljaa katsomme toisiamme ikuisuuden kunnes hän kysyi "lähdetäänkö?". Hän auttoi narikassa takin päälleni ja niin poistuimme kylmään lokakuiseen yöhön.
En tiennyt minne matka, kävelin vain vierellä. Saavuimme herran hotellille ja...

Aamulla heräsin ja olin aivan myyty.  Tämä oli todella se kenet haluan ja josta nyt kolme kuukautta myöhemmin haluaisin niin päästä eroon.  Kerrataan vähän faktoja. Kyllä, ruskeat silmät ja mun mieslistasta voi ruksittaa joka kohdan tällä miehellä! Kova mutta flirttaileva katse. Tiedän mitä haluan ja osaan myös ottaa sen- asenne! Hänen kotiinsa en koskaan päässyt. Jos yötä vietimme yhdessä oli paikkana hotelli. Tottakai mun epäilys oli että siellä kotona voi olla jo joku..
Pukumies kuitenkin vannoi ettei asia ole niin. Herrasta kuului aina silloin tällöin, reissasi työnsä takia jonkin verran. Kerran yritin illalla soittaa, tiesin että hän on matkoilla, mutta näin hänen olevan Whatsappissa ja päättelin etten pääse häiritsemään. Ei vastausta.... Hetki sen jälkeen tuli viesti et olit yrittäny soittaa.  Joo niin olin! Sillon mun oli tehtävä se ja kysyttävä " kuinka monta mimmia sulla on samaan aikaan?". No Herrahan kieltäytyi vastaamasta ja tulkitsin tämän vastaukseksi että aika monta.

Kului aikaa. En ottanut enää yhteyttä, olen parempi ja mussa on tarpeeksi naista mitä yksi mies tarvitsee. Kuukausi eteenpäin tuli Pukumieheltä viestiä. Syytti mua sukupuolitaudeista jotka on saanut multa. Lupasi ilmoittaa kun testitulokset tulevat. Olin paniikissa! Tiesin ettei mulla mitään ollut, mutta mitä hän oli saanut niiltä muilta naisilta ja mitä oli sieltä mulle tartuttanut. Viikko eteenpäin niin tuli viesti, että tauteja ei todettu. Oli huojentunut olo, mutta kyseenalaistin sen minkä takia hän syyttää just mua vaikka oli selvää että mä en ollut ainoa. Vastaus oli hyvin yksinkertainen " mulla ei ollut muita, en vaan halunnut keskustella asiasta kun aloit kuulustelee".

Siitä meni taas pariviikkoa. Hän laittoi silloin tällöin viestia muuten vaan, mitä kuuluu meiningillä.
Ja sitten tuli se uudenvuoden yö... Mä muutin keskellä yötä. Toisinsanoen toin uuteen kotiin patjan ja lakanat, että on aamulla lyhyempi matka töihin. Pukumies laittoi viestiä. Tuli käymää alaovella savukkeella. Tuli ylös ja jäi yöksi. Oltiin siitä monta päivää yhdessä. Kävimme katsoo kiekkopelejä, kun kannatetaankin samaa joukkuetta, ja koska herra muutti samoihin aikoihin, Ikeasta tuli meidän treffipaikka

Yksi pienen pieni miinus.... Pukumies ei halua vaimoa ja lapsia, ei halua seurustella tai sitoutua. Ikää hänellä on jo 34 ja epäilen, että hän on jo aika varma tästä valinnastaan. Minähän siis haluan miehen, pari mukulaa, talon ja koiran, sen koko paketin..

Tähän hetkeen... Juon aamukahvia ja päivitän tuntojani tekstiksi. Mulla on lounastreffit yhden miehen kanssa tänään. Illalla mua odottaa Pukumies, jääkiekkopeli ja kutsu pelin jälkeen Pukumiehen kotiin maistelemaan viiniä ja nukkumaan yhdessä.

Herra pyörii mielessä 24/7. Mun on koko ajan sitä ikävä, mutta en uskalla laittaa sille koskaan viestiä, vastaus on aina kylmä ja tyly. Jos jaksan olla kärsivällinen ja odottaa kun herra itse lähestyy minua on homma aivan toinen. Huoh... Mutta mitä tästä tulee? Mitä mä tästä saan? Meillä ei oo minkäänlaista tulevaisuutta, miksi mä tuhlaan aikaani ja kenties päästän jonkun oikeesti hyvän miehen käsistäni...

Hairahduin...

Miten ollakkaan... Jossu unohti kaikki fiksut puheensa ja moraalinsa siinä samalla..
Joni kävi tänään kaupalla. Pussattiin. Lähettiin iltapäivällä lenkille. Pussattiin.

Pussattiin. Pussattiin. Pussattiin.

Kyllä me ihan oikee lenkkikin tehtiin. Sain mäessä nostettuu sykkeetki pilviin. Yhdessä huohotettiin ja yskittiin mäenpäällä. Huippukuntosia ollaan selkeesti molemmat :D Höpöttelin hupsuja. Välillä juoksin, välillä käppäilin takaperin, hypin kolmiloikkaa, pyöritin pyllyä, pompin tasajalkaa tai yhdellä jalalla. Joni nauroi. Olin kuulemma huvittavinta lenkkiseuraa ever, enkä yhtään ihmettele. Vertailtiin hauiksia ja esittelin lyllyvää pyllyä :)

Tunnin lenkin jälkeen meillä kesti pari tuntia parkkiksella. Tää tilanne alkaa olee jo aika ikävä. Haaveilin ääneen. Kuvittelin meidät ulkomaille. Hotelliin. En oo koskaan tilannut huonepalvelusta ruokaa. Makaan Jonin kainalossa, käännyn kyljelleni pussaamaan tätä poskelle, hän katsoo minuun ja moiskauttaa suoraan suulle. Syödään hyvää ruokaa, maataan lähekkäin, pussaillaan ja tehdään toisillemme hyvää.

Kyselin Jonin tyttöystävästä, Jannasta. Joni kertoi kaikenlaista. Iän, ulkonäöstä, opiskelusta ja työpaikasta. Vaikka tällä tytöllä ei ole kasvoja, hänestä tuli paljon todellisempi. Jotenkin osaan kuvitella tilanteen jos hänelle selviäisi mitä Joni puuhaa kanssani. Tuli oikeastaan aika paha olla. En haluais olla Jannan tilalla ja silti olen tässä osa syyllinen. Taas toiselta kantilta, en jaksa välittää. Tai ehkä en halua. Olen vain itsekäs paskiainen, joka tavoittelee omaa etuaan. Välittämättä siitä, yrittää olla muistamatta, miltä musta tuntui kun YV oli ekaa kertaa pois yön. Tilanne oli siinä aiva eri, olin itse aiheuttanut eron, mutta se toivottomuuden tunne... Ja nämä kaksi ovat olleet yhdessä jo ikuisuuden.
Onkohan Jannalla edes hajua, että jokin on pielessä? Onkohan niillä ongelmia oikeasti kotona ja jos on niin minkälaisia? Mistä mä voin oikeestaan mitään tietää. Haluaisin lopettaa tän.

Mitä mä haluisin tässä tilanteessa tehdä? Ainakin ekaksi toivoisin, että Joni ottais etäisyyttä muhun, vaikka se pahalta tuntuisi. Haluisin et se selvittäis asiat omassa päässään ja ehkä yrittäisi korjata asiat kotona. Jos asiat Jannan kanssa pystyisi vielä sopimaan haluaisin että niin tehtäis. Sen jälkeen ilmoitus mulle siitä, etten joudu pohtimaan epätietoisuudessa mitä tapahtui. Tottakai se sattuisi ja harmittais aivan äärettömästi, mutta tietäisin, etten ainakaan tahallani tuhonnut toisten suhdetta.
Jos asiat kuitenkin olisi niin ylitsepääsemättömiä, ettei niitä voi enää korjata, voisin korjata Jonin talteen ja pitää hyvänä kun on pahamieli.
Mutta tuleeko musta sillon laastari? Oonko silloin vain lohdutus pahaanoloon?

Mulla on joskus ollut "periaate" (hah, luit oikein), etten vois alkaa seurustelemaan miehen kanssa, jonka kanssa juttu alkaa jo ennen kun hän on lopettanut sen entisensä kanssa. Jos mies on valmis pettämään minun takiani, miksei hän myöhemmin pettäisi minua?

Vaikka oon kerennyt jo haaveilemaan Jonista omanani, en osaa kuitenkaan kuvitella tilannetta, jossa hän oikeasti jättäisi toisen takiani. Moni on sen mulle luvannut, yksikään ei ole sitä tehnyt. Ja sen jälkeen tarvitsee varmaankin vähän omaa aikaa?

Odottelen siis rauhassa, ja voin YRITTÄÄ ottaa etäisyyttä. Oli miten oli, ratkaisu jonka Joni tekee on ihan oikea, kunhan se on hänen oma päätöksensä, eikä esim mun johdattelema...

"Ois ikävä. Anteeks"

Saan ainakin pariks päiväks ajatukset jonnekkin muualle, toivottavasti.. Ollaan tyttöjen kanssa lähdössä Seinäjoelle Hiphop festareille. Saan vähäks aikaa jättää kaikki YV:t, MJ:t ja Jonit pois. Unohtaa sen karun  totuuden, että maanantaina herään viimeisen kerran tästä yhteisestä kodista ja suuntaan häntä koipien välissä sinne äiskän ja iskän luokse. Ellen sitten jää Seinäjoelle lopullisesti, elämässä kun ei voi koskaan tietää mitä seuraavaks tapahtuu...

Kielletty suudelma...

Mähän oon töissä kaupassa. Meillä käy paljon kaikenlaisia tyyppejä, tekemässä millon mitäkin. Noin kolme kuukautta sitten meille tuli tuuraamaan vakkari hyllyttäjää aivan ihana RUSKEASILMÄINEN tyyppi. Annan hänelle nyt nimeksi vaikka Joni. Mähän seurustelin vielä sillon, mutta ainakin Jonin puolelta olin aistivinani jotain kipinää. Joni kävi tämän jälkeen muutaman kerran ostoksilla salin jälkeen, eikä siinä ollut mitään sen kummempaa.

Kuukaus taakse päin, seison baarin jonossa (nykypäivänä me jo jonotetaan, ennen se ei olis tullut kuuloonkaan :D) tyttökavereiden kanssa. Edessä seisoi ihana RUSKEASILMÄINEN jäbä! Ei varmaan ole ilmiselvää että tämä jäbähän oli Joni. Herra piiritti mua koko illan ja kertoi tytöille, kuinka hän on päättänyt ottaa mut. Kaverit kuunteli sen tarinoita ja minä viiletin millon missäkin (en ollu tajunnu tyypin arvoa vielä siinä kohtaa).

Tämän tapahtuman jälkeen nähtiin muutaman kerran. Mitä enemmän pääsin tutustumaan, sitä enemmän pidin tyypistä, siinä oli paljon muutakin kun ne RUSKEETSILMÄT. Tuli aika isona yllätyksenä kun Joni kertoi seurustelevansa. Anteeks mitä??? Etkä seukkaa!! Miten tää voi olla mahdollista??
Kyllä se sitten oli. Joni on ollut nykyisen tyttöystävänsä kanssa jo kahdeksan vuotta ja nyt sanoi tuntevansa voimakkaasti mua kohtaan. Oho, en olis uskonu.

Sanoin samantien herralle, etten halua enää nähdä, tämä oli tässä. En mä siitä suuttunut, ajattelin vain et sillee säästäisin molempien sydämiä. Joni ei ymmärtänyt mun päätöstä ollenkaan. Tai kyllä se tais ymmärtää, ei vaan halunnut myöntää et niin se on tehtävä... En oo kuullut siitä sen koommin. Poistin numeron.

Tänää olin töissä kun puhelin soi. Vastasin. Joni soitti, uteli että oonko töissä, oli tulossa tuurauskeikalle.
Siinähän se sitten meni. Hän sai työt tehtyä ja jäi vielä pitkäks  aikaa hengaa kaupalle. Kun pääsin töistä oli Joni taas ilmestynyt paikalle. Jouduin pitkin hampain pyytää apua... Auto täytyis viedä korjattavaks, enkä pääse sieltä millään pois... TYHMÄ MINÄ! Isää mun olis tossa pitäny pyytää, ei herra ihastunut minuun, ihastunut sinuun.... Käytiin viemässä se auto ja lupasin tarjota kahvit. Se piti mua kädestä...

Neljä tuntia tästä eteenpäin Joni heitti mut kotiin. Ajomatka oli hieman kiusallisen hiljainen. Päästiin pihaan ja poltettiin savukkeet. Joni tuli tosi lähelle. Sanoi että hänen tekee mieli suudella, niin teki munkin. Hitaasti katsoin ylöspäin ja Jonin huulet olivat jo omillani. Se ei ollut mikään pikkupusu. Se oli vahva. Se oli vaativa. Se loppui liian aikasin....

Laitoin viestin vielä kotiin tultuani, ettei hän olisi saanut antaa mun ihastua. En saanut vastausta, ihan hyvä niin. Alusta asti sanoin, etten halua hänen jättävän tätä omaa mimmiään. Kuka hullu jättäisi kahdeksan vuoden suhteen sellaisen ihmisen takia joka sai pidettyä oman parisuhteensa koossa kahdeksan kuukautta? Miltä musta tuntuis kun suhde Jonin kanssa ei kestäisikään, olisin syyllinen silloinkin. Kuinka paljon tätä toista tyttöä sattuisi?
Itsekkäänä ihmisenä ajattelen yllättävän jalosti. Voinko antaa asian vain olla?


Vaikka oma sydän on rikki, ei se taida antaa oikeutta särkeä muiden sydämiä?

Kotia kohti?

Se hetki kun teini-ikäisenä tunnekuohujen vallassa huudat kurkkusuorana vanhemmille ja sisaruksille ovelta, että mä en ainakaa v*ttu enää ikinä tuu takas kotiin.

Siitä on mulla kulunut reilu kuusi vuotta. Muutin pois kotoa, koska halusin pitää jonkinlaiset välit perheeseen, eikä se onnistunut samakaton alla. Näin jälkeenpäin ajateltuna se on yksi fiksuimmista asioista jonka olen tehnyt. Oman kodin rauhan jälkeen oli kiva mennä käymään kotona, rupatella niitä näitä ja syödä oman äidin tekemiä herkkuruokia. Niin paljon on asioita, joita en ollut osannut arvostaa ennen. Varmasti myös iän myötä on palautunut arvostus vanhempia kohtaan. En ollut helppo lapsi ja rakkautta sain enemmän kun varmasti koskaan olisin ansainnut.

Olipa vakavaa tekstiä.. :D

Oon tullut töistä kotiin, datailen ja kattelen telkkaria. Äsken piippas Lumia ja eilisen asuntonäytön rouva kertoi vuokranneensa asunnon jollekkin muulle... Ollaan siis lähtö pisteessä, paitsi että mulla on enää viikko aikaa häippästä täältä. Ei sillä et mitenkää ahdistais tää kiire... Tää kämppä on autio. Miestä ei näy enää ollenkaan kotona ja kaikki kamani oon pakannut laatikoihin seinien viereen. Oon valmiina lähtee, än, yy, tee, NYT!
Ainii mut eihän mulla oo paikkaa mihi mennä!!

Pieni ivallinen piru istuu mun olalla. Se nauraa, virnuilee... Minäkö muka nielisin ylpeyteni ja avaisin sen kodin oven miltä silloin joskus huusin. Kantaisin kamani vanhaan huoneeseeni ja kävelisin nöyrästi keittöön, "Äiti ja Isi, mä oon tullut takas kotiin".



Viikko aikaa, nyt tarvitaan ihmettä!!

OMG! Herra Myyntijohtaja!

Taas on hetki mennyt. Olo alkaa olemaan hieman parempi. Useemmassa asuntonäytössä oon käynyt ja muutto alkaa tuntumaan todelliselta. Löysinkin yhden kivan yksiön ja sen näyttöä täytyy odottaa vielä sunnuntaihin, peukut pystyyn.

Sain eilen hirveän riidan aikaseks Herra Ylivartijan kanssa. Hän alkoi pakkaileen kamojaan ja kysyin onko herra tulossa kotiin yöksi. Vastaus oli ei, johon totesin et ihan hyvä vaan.. Ollaan oltu tässä kipeenä eikä oo saanut nukuttua kun toinen yskii ja räkii vieressä. Aloin siinä siivoilemaan ja viikkaamaan vaatteita narulta kaappiin, herra sai kilarit. Se että olin käynyt suihkussa ja aloin siivoomaan kieli kuulemma siitä että oon tuomassa jotain miestä yöksi kotiin vaikka ollaan siitä yhteisesti sovittu, ettei meidän yhteiseen kotiin tuoda ketään. Hän lähti ovet paukkuen ja mä jäin niinkun nalli kalliolle suu pyöreenä ihmettelemään. Pistin perään viestiä että on hiukan lapsellista käytöstä ja et nyt on herran aika kattoo peiliin.

Hetken laittelin kamoja paikoilleen ja lähdin siitä sitten yökylään ;) Tämä uusin on myös vartija, itseasiassa tämä on perehdyttänyt YV:n firmaan aikanaan. Löysin tämän, kutsuttakoon vaikka Herra PanoVartijaksi, pari viikkoa sitten baarista, josta pilkun jälkeen päädyin ihan unelmien jatkoille!
No joka tapauksessa tiesin että jotain hyvää on  luvassa ni kipittelin illalla hänen luokseen ottamaan uusintaa.
Uni tuli ja jäin yöksi. Aamulla ns. "aamupalan" jälkeen lähdin suuntaamaan kotia kohti.

Ja sitten...

Vastaan kävelee Herra MYYNTIJOHTAJA!!!

Sen kerran kun en välttämättä haluaisi tähän herraan törmätä ni tottakai törmään!! Tukka pystyssä, eilisissä meikeissä, juuri nousseena toisen miehen sängystä! Herra morjesti, moikkasin takaisin. Herra pysähtyi, pysähdyin itsekkin. Hän kysyi minne olen menossa, onko minulla kiire. Eihän mulla mikää kiire minnekkää ollu, eli Herra ehdotti syömistä.
Mietin asiaa parissa sekunnissa ainakin pari sataa kertaa. Eihän tässä nyt oo mitään järkeä. Tietäen että MJ on ollut aikanaan kova pala ja tiedän ettei tunteet ole tänä aikana kuitenkaan kokonaan kadonneet. Ei tässä oo mitään järkeä, tämä ei todellakaan ole hyvä idea!!
"Joo toki mä voin lähteä" kuulu vastaus mun suusta. Nonni, tässä sitä taas mennään. Valittiin kiva kahvila missä on ihanat lounasannokset, tilattiin salaatit ja istuttiin nautiskelemaan.

Kerroin MJ:lle nyt päättyneestä suhteestani, miten nopeasti kaikki oli mennyt. Hän naureskeli hyväntahtoisesti ja ihmetteli kuinka paljon olen tässä parin vuoden aikana saanut aikaiseksi.
Sitten oli hänen vuoronsa kertoa. MJ tapailee tyttöä, joka muutti juuri Helsinkiin koulun perässä. Tämä mimmi on kuulemma ainoa laatuaan, joka ei hae mitään ihmeellistä draamaa ja jonka kanssa ei tarvitse tapella kaikista pienistä asioista.  Tätä kertoessaan MJ kuitenkin tuijotti rintojani ja mainitsikin niiden näyttävän taas kerran niin älyttömän hyviltä... Rupateltiin niitä näitä työjutuista ja muusta. Otettiin vielä jälkkärikahvitkin.

Kaikki se tuntui niin oikealta. Tää tilanne olis voinut hyvin voinut sattua sillon kun me tapailtiin. Kaikki oli niin ihanan jännää. Katsoin Herraa silmiin ja sieltä paistoi takaisin hieman kiero, veikeilevä, lamaannuttava katse.
MJ kysyin miksi vaikutan niin hermostuneelta. Koska en olisi ikinä uskonut, että kaikkien säälittävien vonkausviestien jälkeen hän edes moikkais mulle kadulla. MJ ihmetteli, koska sanoi että on kaikesta huolimatta pitänyt mua aina hyvänä tyyppinä ja hauskana kaverina.

Lounas alkoi olemaan lopuillaan. Venyttelin yläkroppaa noustessani ja MJ kysyi et onko paikat kipeenä. Kerroin (yllättäen) vihjailevaan sävyyn että rinnat ja niiden kaverit pakarat olis kyllä hieronnan kaipuussa. Tähän tottakai herrasmiehenä MJ lupautui niitä hieromaan. *silmänisku*
Lähdettiin kävelemään, minä kotiin päin, MJ takaisin töihin. Hän totesi ettemme ole enää facebook kavereita, vinkkasin et saa koittaa jos hyväksyn ;) ja niin ne tiet erkani.

Eli siis häh? Hän lisäsi mut kaveriks ja tottakai menin ensitöikseni katsastaa tämän kuvat. Siellähän oli ihania pusukuvia MJ:stä ja nätistä tytöstä Eiffeltornin juurella. Eli siis he eivät seurustele, tapailevat vain... Ja MJ olisi kuitenkin valmis antamaan hierontaa (kaikki tietää mitä se oikeasti tarkoittaa!?). On nyt taas pienen tytön pää sekaisin. Toisaalta mä olen nyt se, jonka sydän on särjetty, niin YV kun MJkin, saanhan olla itsekäs ja verestellä vähän muistoja. Kuitenkin takaraivossa mulla on mielikuva, Myyntijohtaja=Sika.
Kattellaa kuuluuko herrasta. Jos kuuluu, en lupaa mitä tapahtuu.

Täs tais olla kaikki, kiitos :D

Koko suhteen kaari kahdeksassa kuukaudessa...

Jossu löysi miehen.
Jossu alkoi seurusteleen.
Jossu muutti yhteen.
Jossu erosi....

Niin siinä sitten kävi, että vihdoin minäkin löysin sen omani. Herra YV, eli Herra Ylivartija, jonka kanssa olen tehnyt töitä jo muutaman vuoden, erosi ja puolivuotta sen jälkeen iski silmänsä tähän kivaan brunetteen.
Törmäsimme "sattumoisin", (olin piinannut sen kaveria mihin he ovat suuntaamassa) ja ennenkun huomasinkaan Herra YV painoi mut baarin seinää vasten ja suuteli aivan uudella tavalla. Seuraavana aamuna heräsin ja kun käänsin kylkeni näin jotain maailman ihaninta <3 Siitä se sitten lähti ja joka aamu heräsin samalla tavalla, ihastellen jotain jonka tiesin kuuluvan minulle. Olin pakahtua onnesta <3

Kaksi kuukautta seurustelun aloittamisesta me muutettiin yhteen. Löydettiin aivan ihana kaksio keskustasta. Olin varma että tää kestää aina... Jossain kohtaa aloin miettimään vähän eritavalla. YV on rauhallinen, hillitty ja hieman vähäpuheinen. Kaikki sano että se on hyvä, koska tasapainottaa mun räiskyvää luonnetta. Itse en kuitenkaan enää ollut samaa mieltä. Mua alko turhauttaa se rauhallisuus. Oon aktiivinen monella tapaa, eikä se maailma meillä vaan kohdannut. About kuukausi sitten otin puheeksi asian, ja kerroin etten nää meillä enää tulevaisuutta. Siitä se itku sitten alkoi ja muutama päivä sen jälkeen ero oli selvä.

Nyt on tilanne että mä joudun muuttamaan pois meidän yhteisestä kodista. Sattuu ja ahdistaa...
Viime viikolla tuli tää kaikista pahin eteen. Heräsin aamulla, eikä Herra ollut tullut yöksi kotiin.... Tiesin että hän oli lähtenyt jonkun mimmin kanssa (löysi sen tinderistä) käymää jossai. En ollut oikeasti osannut kuvitella kuinka paljon se tuntuu. Itse tein saman pari viikkoa sitten, mut ei se tässä paljoa helpota.

Nyt oon taas yksin kotona, pitäis mennä nukkumaan. YV on taas sen mimmin kanssa, enkä usko että hän tulee taaskaan yöksi kotiin. Mun on niin ikävä <3 Oon tässä muutaman päivän jo miettinyt, että teinköhän oikean ratkaisun. Aiemmista teksteistäni voi lukea kuinka aina rakastun niihin renttuihin ja kun tulee kunnon mies eteen ei mua vaan kiinnosta. Tää olis ollu se kunnon mies, enkä ymmärrä miks en vaan voinut rakastaa ja luottaa siihen tunteeseen ja siihen että kyllä se kantaa.. Kurkkua kuristaa ja tuntuu että sydän pysähtyy, siihen oikein sattuu... Haluan takaisin <3

Mutta yritän olla urhea...